Homma käyntiin

Olin seurannut Facebookin virkkausryhmän upeita Kalevala Cal- postauksia. Vau miten upeita töitä kaikki ja mitä väriyhdistelmiä. Olin kuitenkin sitä mieltä, että en ikinä osaisi. Oli sellaisia uusia silmukoita, joita en ollut kuullutkaan aikaisemmin. Päätin vain seurata sivusta. Eräänä päivänä olin tilaamassa Adlibrikselta sukkalankoja ja kuin sattuman kauppa, oli Cotton lankapaketti tarjouksessa. Väritkin olivat mielestäni juuri hyvät, joten tilasin lankapaketin. Jouduin työn edetessä tilaamaan lisää valkoista lankaa.

Luota vain itseesi ihan hyvä siitä tulee!

Aloitin virkkaamisen tammikuussa  2018. Puuvillalankaa oli neljää väriä, kaksi roosansävyä, vihreä ja valkoinen. Paksuhko puuvillalanka vaati totuttelua, samoin uudet silmukat. Kyllä se siitä lopulta lähti sujumaan, pala kerrallaan. Joka kerta jännitti ovatko palat suurin piirtein samankokoisia.

Virkkasin ja virkkasin ja välillä neuloin sukkia. Välillä meinasi usko loppua, etten saa tehtyä. Minulla meni vuosi, että sain valmiiksi. Tyttäreni sai vihdoin valmiin peiton päiväpeitoksi. Tein kaikki bonuspalat mukaan työhön.

Mahtavat kirjalliset ohjeet sekä videot

Aarteeni-sivuilta löydät tietoa peittoprojektista sekä langoista, että palojen suunnitteluista.

Varsinaiset ohjeet paloihin.

Jokaisella palalla on oma ohjevideo Youtubessa. Tässä maistiaisia ensimmäisestä palasta.

Anelmaiset kukkasukat
Ylipolvensukat

0 Comments

Leave a Reply